sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kurkistus käsityöyrittäjän ajatuksiin rohkeudesta

Suunnitelmien saaminen käytäntöön ei ole aina helppoa. Lukuisat piirroskaaviot, raportit ja post-it -laput helpottavat ajatusten kokoamista yhdeksi nätiksi paketiksi, mutta mitä sitten, kun kaikki suunnitelmat tehtävää asiaa varten on tehty?

Olen paininut tämän asian kanssa alkaneen syksyn ja ymmärtänyt taas uudelleen miten paljon rohkeutta käsityöyrittäjän tulee ammentaa itsestään.

Suunnittelujen jälkeen alkaa helposti pelkopeikko kurkkia nurkan takaa!

Pelkopeikko kyseenalaistaa: Onko tämä sittenkään hyvä idea? Mitä jos kuitenkin korjaan tuon ja tuon... ja teenkin tämän näin enkä noin. Näiden ajatusten jälkeen helposti palaa takaisin suunnitelmien tekoon. Niihin suunnitelmiin, mitkä olivat jo valmiina. Miksi?




Askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle vaatii aina rohkeutta


Kaikkea ei voi ennakoida ja suunnitelmiin tulee väistämättäkin muutoksia, mutta muutosten tekeminen prosessin aikana ei ole väärin. On hyvä liata kätensä, uskoa visioonsa ja tehdä lennosta muutoksia, jos ne ovat tarpeellisia ja tuntuvat hyviltä. 

Se ensimmäinen askel konkreettiseen tekemiseen saattaa tuntua todella suurelta ja joillekin se on liian suuri otettavaksi. Uuden tuottaminen ja sen tuominen päivänvaloon muiden arviotavaksi pelottaa itse kutakin. 




Käsityöyrittäjän on kuitenkin uskallettava ottaa tämä askel. Aina uudelleen. On uskottava omiin tuotteisiin niin vankasti, että on valmis ottamaan vastaan muutaman mädän omenanheitonkin. Mädän omenan heittäjät ovat usein niiltä, jotka eivät ole uskaltaneet tehdä jotain yhtä rohkeaa.

Seuraavan kerran, kun näet käsityöyrittäjän myymässä tuotteitaan, mieti miten rohkean askeleen hän on ottanut.


Rohkeantäytteistä syksyä!

Karoliina